Historiaa

Saamelaisten geneettinen etäisyys itäisiin kansoihin on ehkä merkki siitä, että saamelaisten esivanhemmat ovat asuneet Euroopassa jo vuosituhannet. Toisaalta suhteellisen suuri etäisyys kaikkiin muihinkin tarkoittanee, että saamelaiset ovat jo kauan asuneet poikkeuksellisessa eristyksessä.
Noin 1000 -luvulla alkoivat saamelaiskansat liikkua pohjoiseen päin, koska seurakuntajärjestys, yleinen hallinto ja verotus vaikuttivat voimakkaasti saamelaisten oloihin. Vielä ensimmäisen vuosituhannen alussa saamelaiset hallitsivat yli 90% Suomesta. He joutuivat ilmeisesti 1200 -luvulla kovan verotuksen kohteeksi kasvattamiensa porojen ja asuttamiensa maiden takia. Samaa aluetta saattoi verottaa kolmekin valtiota, joten lappalaiset vetäytyivät pohjoiseen, jossa ei vielä ollut kunnollista asutusta. Myöhemmin alkoi vaikuttaa lähetystyö, joka ajoi saamen kansaa vielä pohjoisemmaksi idästä ja Keski-Suomesta jo 1700 -luvulla. Saamelaisia liikutti tärkeimpänä asiana lisääntyvä uudisasutus. Se alkoi levitä saamelaisten pyyntikulttuurin alueille kolmena kiilana: Tornion-, Kemin- ja Ounasjoen vesistöjä pitkin.
Nykysaamelaiset eroavat geneettiseltä perimältään selvästi naapurikansoistaan. Tämän takia monet nykytutkijat olettavat, että suomalaisiin ja skandinaaveihin sulautuneet eteläiset saamelaiset ja lappalaiset olisivat edustaneet toista ihmistyyppiä kuin nykysaamelaiset. Nykyään sanaa "lappalainen" merkityksessä "saamelainen" saatetaan pitää halventavana.
Uskonnon harjoitusta oli monentasoista ja kehittyneimmillään se oli samanistitissa menoissa, joissa yhteisön shamaani lankesi loveen asioimaan alisen kanssa, pyytämään apua tai taistelemaan ongelmia aiheuttavien tahojen kanssa. Noitarummun käyttö ei kuulunut yksinomaan shamaanille vaan se oli suhteellisen alkeellinen enteiden katsomisen väline, jota käyttivät ne, joilla ei ollut shamaanin kykyä ja uskallusta laskeutua henkilökohtaisesti alamaailmaan ottamaan asioista selkoa.
Saamelaisten maailma oli jakautunut kolmeen osaan: aliseen, maanpäälliseen ja maan yläpuoliseen osuuteen, joista ensimmäistä kansoittivat vainajat, seitahenget ja muut ei-jumalalliset uskomusolennot. Maan päällä elivät ihmiset ja maan yläpuolella puolestaan hallitsivat jumalat. (Lähde: Wikipedia)
Yrittäjä
Olen syntynyt Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, saanut kaupallisen koulutuksen ja sen myötä toiminut yli 20 vuotta taloushallinnon tehtävissä Pirkanmaalla. Teini-iässä innostuin harrastusmielessä ompelemisesta, kutomisesta - yleensä kaikesta käsillä tekemisestä. Monenlaisia töitä on kertynyt vuosien varrella ja lähes kaikki vaatteeni valmistin itse. Pohjoisessa (Karigasniemellä - jonne muutin vuonna 2006) innostuin saamen käsitöistä joihin sain oppia SAKK:n järjestämillä kursseilla. Erityisesti poronnahkatyöt ovat lähellä sydäntäni.
Mieluinen harrastus muuttui päätyöksi kesäkuulla 2010 jolloin perustin yritykseni.